Vuoden viimeinen päivä
Tänään on siis vuoden viimeinen päivä. Radio on koko päivän aamusta alkaen kerrannut vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Ja niihin kuului kuninkaallisten vauvat, naimisiinmenot,vaalit, pommi-iskut jne…
Rupesinpa minäkin miettimään kulunutta vuotta. Ja kaikkea mukavaa on tarttunut tänäkin vuonna mukaan. Kuitenkin juuri tänään eräs asia sai minut miettimään…
Olin erään vanhan rouvan luona. Menin myöhässä ja pahoittelin sitä. Olin juuttunut erään toisen asian kanssa ja se venyi. Ajattelin, että tällä rouvalla ei ole kiire ja hänellä on aikaa. Rouva sanoi, että onhan hänellä aikaa, ei se mitään. Ensimmäinen pisto ja suoraan sydämeen. Tämä rouva on nykyään täysin sokea. Osaa kulkea isossa talossaan yksin ilman apua, sillä hän asuu yksin. Hänen luonaan käy päivittäin kotisairaanhoito. Ja silloin tällöin avustaja ja lapset. Kyselin miten oli joulu mennyt. Vastaus oli en muista. Hän kysyi noin viiden minuutin välein kuinka paljon kellon nyt on, koska ei muistanut enää paljonko se oli ollut hetki sitten. Istuimme hiljaa kuunnellen vanhan talon narinoita. Sitten rouva sanoi, muistan kuin eilisen päivän kun talvisota alkoi. Olimme koulussa ja opettaja oli sanonut, että siviilien tulee mennä aukeille paikoille, jotta vihollinen näkee siviilit ja ei ammu heitä. Vaan kun pääsimme koulusta, tuli taivalla venäläisiä pommikoneita . Lensivät matalalla ja ampuivat siviilejä. Minä juoksin Mäntymäelle ja piilouduin puiden alle. Mietimme kuinka hirveä tunne on tajuta sodan alkaneen. Hän kertoi, että muistaa hyvin sen kaiken puutteen. Ruuasta oli pulaa, jopa perunat olivat loppu. Oli jatkiva nälkä sekä pelko. Ja kuka hyötyi sodasta? Eivät muut kuin asetehtailijat. Miksi sodista ei opita mitään? Miksi aina siviiliväestö on se suurin kärsijä? Mitä hyötyä ylipäätään on sodasta?
Mietteet menivät raskaiksi. Isossa talossa tuntui melkein se sodan aikainen tunnelma. Näin jo sieluni silmin ne pommikoneet ja kuulin niiden moottoreiden äänet, kun ne lähestyivät Helsinkiä. Olin tämän rouvan vieressä peloissani ja aistin nälän tunteen voimakkaasti. Päätin karistaan sodan mielestämme ja piristää rouvaa. Kerroin tänään olevan jo vuoden viimeinen päivä. Hän hämmästyi kovin ja tokaisi, onko todellakin? No vietän se yksin. Itselläni oli kiire kotiin läheisteni luo. Mutta kotiin päästyäni, totesin kotini olevan tyhjä. Olen myös yksin viettämässä iltaani. Kaverinani puhelin, tietokone, kissa ja koira.
Näin vuoden viimeisenä päivänä toivotan jokaiselle parempaa uutta vuotta. Muistakaa elämä ontässä ja nyt nautittavaksi tehty 🙂
Ja niihin uudenvuoden lupauksiin…. Toivoisin että sinulla lukijani olisi aikaa noin 30 minuuttia viettää ikäihmisten luona viikoittain. Vuodessa se on 26 tuntia eli hieman reilu vuorokausi!
