Uusi pula-aika Suomessa
Tällä viikolla on ollut otsikoissa paljon ikä-ihmisten kaltoin kohtelusta. Työntekijät ovat huolissaan ikä-ihmisistä ja omasta jaksamisestaan. Täysin ymmärrettävää.
Mikä meihin ihmisiin on mennyt. Jos työntekijä on huolissaan asiakkaistaan ja ottaa yhteyttä omaan liittoonsa, niin työnantaja sanoo työntekijän irti työsuhteesta. Lue tästä lisää. Kun on olemssa selvät säännöt kuinka monta ihmistä tulee olla vähintään vuorossa ja siltikin se määrä on liian vähän, niin MIKSI NIITÄ MÄÄRÄYKSIÄ EI NOUDATETA?
En voi ymmärtää yrittäjää joka näin toimii??? Itse sain ”pyyhkeitä” kun otin asiakkaan omaiseen yhteyttä ja kerroin heille että lupauksista huolimatta laitos jossa asiakkaani on, ei toiminut lupaamallaan tavalla. Kirjoitin asiakkaan omaiselle sähköpostin, jossa mainitsin, että nyt meni hermot ja nämä heepot eivät …. Niin johtaja soitti minulle ja kertoi minun olleen epäammattimainen ja epäeettinen. Minun olisi tullut ottaa yhteyttä heihin. No olin jo kerran tehnyt sen ja kuulluut että asiat eivät kuulu minulle. Miten minun olisi tullut toimia? Taidan seuravaan kerran ottaa yhteyttä suoraan iltapäivälehtiin, jos muuten asioita ei saada toimimaan. Jos vaikka sitten saan kansalaisena ottaa asioihin kantaa.
Kylläpä ovat nämä yrittäjät/talojen johtajat tarkkoja että talojen sisäiset asiat eivät menisi omaisten korviin. Onpa toiminta läpinäkyvää, maalattujen seinien sisällä. Jos Valvira ei etukäteen kertoisi milloin tulee paikalle ratsaamaan, niin silloin nähtäisiin myös se onko lautasella riittävästi ruokaa ja jääkö asiakas nälkäiseksi. Ja millaista se tarjottu ruoka on. Onko lautasmallin mukainen? Terveellinen ja riittävä ateria on meille kaikille välttämätön, mutta vain me jotka voimme itse hankkia eväämme on meillä mahdollisuus vaikuttaa siihen millainen se on.
Entäpä se kuinka usein ikä-ihmiset pääsevät pesulle tai suihkuun? Riittääkö sinulle suihku kerran viikossa? Tai kuten isälleni hoitokodissa suihku kerran kolmessa (3) viikossa? Siihen oli tyytyminen, koska ei ollut riittävästi hoitajia.
Nyt kutsunkin Sipilää tekemään kuukauden töitä entisissä vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla, että näkee mitä oikea todellisuus on siellä. Tervetuloa kokeilemaan selviätkö edes päivää. Sillä meidän on selvittä siellä joka ikinen päivä kuukaudesta toiseen.