Työssä käyntialue!

Mikä on sinun työssä käymisalueesi? Oletko valmis käymään töissä oman kuntarajasi ulkopuolella esim. naapurikunnassa? Vai uskallatko peräti kahden kunta rajan yli?

Asun itse Tuusulassa ja opiskelen Järvenpäässä. Käyn töissä Järvenpäässä, Helsingissä, Tuusulassa sekä Vantaalla. Käyn töissä siellä missä töitä on. En ole koskaan odottanut, että työpaikkani olisi kotiovellani.

Mutta nyt kun toimin esimiehenä ja palkkaan ihmisiä töihin, huomaan että monelle oma työssä käynti alue onkin lähimmän bussipysäkin kohdalla. Ja jos siitä joutuu kävelemään esim. 500 metriä, niin se onkin jo ihan liikaa vaadittu. Jos pääsisi töihin, niin kuntarajan ylitys on jo ihan liian suuri riski, sillä työmatkaan tulee jo enemmän hintaa ja yhden tunnin palkka ei riitä matkakustannuksiin. Mutta kun töitä onkin tehtävä enemmän kuin tunti kerrallaan…

Työnhakija kertoo tarvitsevansa kipeästi rahaa, mutta ei ole valmis tekemään työmatkaa. Tässäpä dilema, mutta mistä siihen ratkaisu. Työpaikat kun eivät ole aina siellä lähimmällä bussipysäkillä. Ja joo toisinaan joudut nousemaan aamulla aikaisin töihin, sillä työt eivät odota, että työntekijä herää.

Onneksi on kuitenkin muutama ihminen joka on valmis tekemään töitä. Sattuipa mukavasti, että työnhakija oli vahingossa merkannut kotikaupunkinsa väärin ja pääsi haastatteluun. Siellä selvisi, että hakija asuu Mikkelissä, mutta tulee mielellään tekemään töitä Vantaalle. Kuinkahan monta kuntarajaa tässä työmatkassa ylitetään?

Taas kerran, ASENNE RATKAISEE!

MIetihän mikä on sinun työssäkäynti alueesi ja mihin asti olet valmis sitä venyttämään?

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi