Aurinko!

Hei taas!

Tänään on ollut aivan mahtava keli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta vain pari astetta. Voi miten sielu nautti, itsestäni puhumattakaan. Kävimme puolisoni kanssa ”sukulaisia tervehtimässä” Korkeasaaressa. Saimme nauttia ihanasta kevätpäivästä, retkieväät pakattuna reppuun ja kamera kaulaan ja menox.

oma kuva

Me ”terveet” saamme itse päättää miten päivämme vietämme. Kun on kaunis ilma niin ulos nauttimaan siitä. Miten on niiden lukuisten ikä-ihmisten, jotka ovat entisissä vanhainkodeissa? Ja useimmilla heistä on muistisairaus. Eikö heilläkin olisi lupa nauttia kauniista ilmasta ulkona?  Minun vastaukseni on KYLLÄ. Entä sinun?

Maassamme on tuhansia työttömiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Ja maahamme on saapunut tuhansia ja taas tuhansia maahanmuuttajia/pakolaisia. He tuskastuvat kun ei ole mitään luontevaa tekemistä. Olisiko mahdollista, että näistä ryhmistä löytyisi vapaaehtoisia ihmisiä ulkoiluttamaan ikä-ihmisiä. Olemaan avuksi ja hyödyksi yhteiskunnalle.

Sillä niillä täysin ylityöllistelyillä hoitajilla ei voimat vaan enää riitä. Heidänkin tulee saada nauttia kauniista ilmasta ja auringosta. Tarvitaan lisää käsipareja ulkoiluttamaan niitä mummoja ja pappoja, pyörätuoleja työntämään ja tarttumaan käteen.

Olisiko sinulla hetki aikaa ja tulla avuksi? Sillä joskus se voit olla sinä, joka tarvitset ulkoiluttajaa

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi