Huolenpitoa
Hetken jo luulin, että talvi olisi tullut. Oikein odotin lunta. Tulisi valoisampaa ja voisi tehdä lumienkeleitä. No lunta tuli juuri sen verran, että sitä juuri ja juuri voi sanoa lumeksi. Mutta ei se juuri valoisuutta lisännyt ja valitettavasti siinä ei voinut tehdä lumienkeleitä.
Syksy on ollut raskas monessakin mielessä ja lumi olisi tuonut valoisuutta ja voimaa, ainakin minulle. Jollain tavoilla odotan talven tuloa, sillä siihen loppuu syksy ja pimeys. Ja jotenkin se raskaus myös. Sillä olen tämän syksyn aikana tehnyt monta isoa päätöstä, joiden odotan vaikuttavan elämääni voimaannuttavasti ja positiivisesti. Sillä elämässäni on myös asioita, jotka tulevat olemaan raskaita teenpä sitten mitä tahansa. Ja niitä en voi muuttaa tai poistaa vaikka haluaisin. Sillä ihan kaikkeen emme pysty vaikka kuinka haluaisimme. Mutta joka tapauksessa päätöksiä on tehty ja paino hartioilta on jo keventynyt. Nyt vain odotan sitä kevyttä lunta.
Kummasti piristää ja antaa positiivisuutta, kun on aidosti läsnä kohtaamisissa. Tällä hetkellä teen töitä ikäihmisten parissa ja koen, että työlläni on suuri arvo. Olen jo huomannut, että joidenkin mielestä nämä ikä-ihmiset ovat taakaksi ja en voi ymmärtää sitä. Saan heiltä valtavasti voimaa, kun olen oma itseni heidän kanssaan. Jo pelkästään se että kuuntelen ja keskustelen sekä koskettlen heitä vähentää heidän tarvettaa lääkitykseen. Kivut kaikkoavat ja säryt häviävät huolenpidolla. Ja mitäpä Sipilä tekee? Vähentää henkilökuntaa jolla olisi aikáa olla ikäihmisen luona ja antaa aikaansa heille. Onko meillä todellakin varaa tähän? Mietipä itseäsi muutaman vuosikymmenen päästä. Haluatko, että robotti saattelee sinua sänkyyn ja syöttää sinulle lääkkeitä ollakseni puolitokkurassa vaipoissasi. Vaipoissa säästetään ja näytön kautta oikea ihminen kyselee vointiasi. Se ei todellakaan korvaa AITOA ihmistä ja kosketusta.
Ei en todellakaan halua itselleni sellaista vanhuutta. Haluatko sinä?
