Jopa on aikaa vierähtänyt edellisestä blogi kirjoituksesta. Tuttua tutumpikin ongelma oli minulla.
Ärräpäät vaan pääsivät suustani ja olo oli turhautunut. Kone ei toiminut ja netti tökkii. Ei autannut vaikka buuttasin koneen ja siirsin kaiken tarpeellisen ulkoiselle kovalevylle. Ja kun en ole mikään guru, niin hermothan siinä meni.
No nyt on uusi kone ja pääsen taas koneelle.
Mutta nykyisin kun kaikki siirtyy bittitaivaaseen ja asiat hoidetaan netin kautta,niin siinäpä pulmaa kerrakseen kun kone ei toimi. Entäpä nämä ikäihmiset, joille tämä nykyinen tekniikka on ihan hepreaa. Laskut pitää maksaa netin kautta. Ruokaa saa ja kohta varmaan jo pitääkin tilata vain netin kautta. Pian tapaat lääkärinkin vain skypellä. Ja lapsenlapset mesettää tai laittaa viestiä whatsuppiin. Jo nämä sanat on hepreaa. Nämä tämän päivän ikäihmiset tietävät lankapuhelimen, joista tämä nykynuoriso on kuutamolla. Jotkut ehkä kerkesivät tehdä töitä tietokoneella, mutta suurimmalle osalle ikäihmisiä se mikä meille on normaalia, heille se oli eksoottista.
Joten turha selitellä että netti tökki. Jos ongelmia koneella, niin sitten kannattaa keskittyä vaan oikeisiin ihmisiin.
😯 Mitä on kuntouttaminen? Mitä mieleesi tulee kun puhutaan kuntouttamisesta? Minulle tulee mieleeni seuraavaa: kuntoutuksen tavoitteena voikin aina pitää ihmisen työ- ja toimintakyvyn edistämistä, ei pelkästään oireiden helpottamista. No miten sitten kuntoutetaan? Unohdetaan asiakas ja säilötään se hoitopaikkaan?
Vai ihan aikuisten oikeesti koitetaan saada asiakas kuntoutumaan. Jos asiakkaalla on mielenterveysongelmia, niin onko silloin parempi olla tekemättä mitään ja lakaista ongelmat maton alle? Vai onko hyvä hieman tuuppia asiakasta ottamaan oma elämänsä hallintaan pienin askelin?
Suorasuu apuhoitsu kannattaa jälkimmästä, sillä ensin mainitusta on jo nyt kokemusta. Näin zombeja kulkemassa käytävillä. Tekemättä mitään likaisina ja haisevina. He nukkuivat samoissa vaatteisaan ja suihkussa vai seisoivat juoksevan veden alla pesemättä itseään, jos nyt sattui edes kiinnostaa mennä suihkuun. Ei saa ahdistaa asiakas käskemällä. Ei oikeastaan edes pyytämällä. No miten sitten? Kun ohjatakaan ei saa esim. koskettamalla…
Ja tästä he maksavat pitkän pennin joka kuukausi. Tavoitteena olisi päästä joskus omaan kotiin. Juu unissasi kyllä, mutta todellisessa elämässä ei koskaan. He eivät siivoa huonettaan ilman käskyä ja usein silloinkin ohjaaja tekee sen heidän puolestaan. Ja vaatteet vaihtuvat vain suihkupäivinä, jos silloinkaan.
Kovin sanoin on arvosteltu vanhusten hoitoa, mutta eipä se hyvää ole mielenterveyskuntoutujillakaan. Mikä meihin on mennyt? Poissa silmistä, poissa mielestä? Ja sitten kun tulee ilmi jokin räikeä väärinkäytös, niin isosti meteliä siitä. Ja jo viikon kuluttua unohdamme asian. Eikö olisi aika katsoa ihan oikeasti miten me ne sairaat ja vähempiosaiset hoidamme?
Erilaisten hoitopaikkojen mainokset näyttävät hyviltä ulospäin. Mainosta, mainosta. 8) Mutta mikä on oikea todellisuus? Kuulin jopa lääkehuoltosuunnitelmasta, kun selvitin miksi siellä lukee jotain mikä oikeasti ei toimi. Niin vastaus oli, pitää näyttää hyvältä jos tulisi tarkastus! Herranpelko on tiukassa vieläkin.
Olen vasta opiskelija, mutta siitäkin huolimatta ottaa päähän kun asioita ei tehdä oikein oikeista syistä. Minäkin vanhenen ja toivottavasti en tule mieleltäni sairaaksi ja joudu/pääse kuntoutukseen, sillä ainakaan tälläisen feikkikuntouksen kautta en kuntoutuisi ja pääsi omaan kotiini koskaan.
Opiskelijan arki ja toimeentulo panee miettimään miten aikansa käyttää? Olen lähtenyt opiskelemaan vapaaehtoisesti en pakotettuna, kuten moni opiskelijakollegani on. Niinpä jouduin sanomaan itseni irti vakituisesta työsuhteesta. Turha edes haaveilla ansiosidonnaisesta tuesta opiskeluaikana. Kelan opiskelijatuki on puhtaana käteen noin 220,00€. Puolisoni joutui jäämään sairaseläkkeelle, joka on todellisuusessa noin 40% ansioista, jotka tienasit ennen sairastumista. Niinpä on pakko miettiä millä elää tässä hyvinvointi Suomessa.
Heti alkuun hankin itselleni kolme työsuhdetta henkilökohtaisena avustajana sekä yhden kaupan extraajana. Puolen vuoden kuluttua oli jo sanottava muut sopimukset irti ja jätettävä yksi suhde voimaan, sillä töitä riitti hyvin. Sain jopa kesätyön, joka mukautui opiskeluuni syksyn ajan. Omasta aloitteestani vähensin vastuutani tammikuussa, sillä olen saanut kutsuja keikkatöihin.
Sysksyllä tekemäni pakollisen harjoitteluajan jälkeen, on työssäoppimispaikastani soiteltu usen ja kysytty töihin. Ilokseni he pyysivät minut myös kesätöihin. Sen lisäksi olen tehnyt lähes joka viikonloppu töitä hankkiakseni alan kokemusta.
Niinpä huomiseen kokeseen olenkin hankkinut kokemusta käytännössä ja tenttii lukeminen jäi aika vähiin. Kummastahan on enemmän hyötyä? Käytännön kokemuksista vai tenttikirjoista? Toki olen pikaisesti tentti alueen selaillut läpi ja paneutunut niihin kohtiin, jotka mielestäni kaipaavat panostustani lisää. Mutta eniten kuitenkin huomestuttaa se miten niitä ikäihmisiä kohdellaan oikeasti.
Jälleen on iso uutinen lehdessä. Onneksi on kuitenkin kuntia, joissa oikeasti on enemmän aikaa heille, jotka sitä tarvitsevat. Ja saan kokemusta hyvästä tai ei niin hyvästä työilmapiiristä. Nyt ainakin on selvinnyt paikka missä en tule toimimaan huonon työkulttuurin takia.
Tänään on ollut aivan mahtava keli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta vain pari astetta. Voi miten sielu nautti, itsestäni puhumattakaan. Kävimme puolisoni kanssa ”sukulaisia tervehtimässä” Korkeasaaressa. Saimme nauttia ihanasta kevätpäivästä, retkieväät pakattuna reppuun ja kamera kaulaan ja menox.
Me ”terveet” saamme itse päättää miten päivämme vietämme. Kun on kaunis ilma niin ulos nauttimaan siitä. Miten on niiden lukuisten ikä-ihmisten, jotka ovat entisissä vanhainkodeissa? Ja useimmilla heistä on muistisairaus. Eikö heilläkin olisi lupa nauttia kauniista ilmasta ulkona? Minun vastaukseni on KYLLÄ. Entä sinun?
Maassamme on tuhansia työttömiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Ja maahamme on saapunut tuhansia ja taas tuhansia maahanmuuttajia/pakolaisia. He tuskastuvat kun ei ole mitään luontevaa tekemistä. Olisiko mahdollista, että näistä ryhmistä löytyisi vapaaehtoisia ihmisiä ulkoiluttamaan ikä-ihmisiä. Olemaan avuksi ja hyödyksi yhteiskunnalle.
Sillä niillä täysin ylityöllistelyillä hoitajilla ei voimat vaan enää riitä. Heidänkin tulee saada nauttia kauniista ilmasta ja auringosta. Tarvitaan lisää käsipareja ulkoiluttamaan niitä mummoja ja pappoja, pyörätuoleja työntämään ja tarttumaan käteen.
Olisiko sinulla hetki aikaa ja tulla avuksi? Sillä joskus se voit olla sinä, joka tarvitset ulkoiluttajaa
Luin juuri facebookista uutista, että Helsingin kaupunki ja Palmia tekivät päätökset. Ikäihmiselle tarjotaan enää ruoka ilman leipää, leivitettä ja ruokajuomaa. Raha ratkaisi. Täältä pääset lukemaan asiasta lisää.
Radio Novan uusi omistaja piti yt-neuvottelut. Useampi toimittaja sai potkut.
Caruna ilmoitti vaatimattomista korotuksista sähkösiirrossa.
Ja mitä tekee hallitus? Näennäisesti siirtää pakkolakien voimaan tuloa. Toivottaa tervetulleeksi maahantulijat, jotka näennäisesti tulevat hakemaan turvapaikkaa. Vähentää koulutuspaikkoja. Valtioneuvosto myönsi 26.1. avustukset puolueille ajalle 1.1.-31.12.2016. Avustukset ovat Ahvenanmaa mukaan luettuna yhteensä 29 635 000 euroa. Ja lisää löytyy täältä.
Mitäpä näiden uutisten takana on? No sehän on ilmi selvää. RAHA!
Raha! ilman sitä et tule toimeen. Se on välttämätöntä. Valitettavasti kun työllä ei rikastu, eläkkeestä nyt puhumattakaan. Hyvä että tulet edes toimeen. Kuunteletpa tänään mitä mediaa tahansa, niin sanoma on selvä. Tämä nousee, tuo sai potkut, kiristettän sieltä ja säästetään täältä. Ainiin ja palkat sekä eläkkeet unohdetaan, niitä ei nosteta. Tulee jo mieleen jos ne voistaisiin ottaa pois ja pistää työläiset sekä eläkeläiset maksamaan, että saavat tehdä töitä tai olla eläkkeellä….
Ymmärrän hyvin, miksi katkeruus kasvaa. Mutta sitä en ymmärrä, että hallitus katselee kaikkea ruusunpunaisten lasien läpi korvaläpät korvillaan. Ai niin. Nythän on vielä vuosi hyvää aikaa runnoa erilaisia asioita läpi, sillä seuraavat vaalit ovat vasta vuoden kuluttua olevat kunnallisvaalit ja kolmen vuodden päästä eduskuntavaalit. Kyllä se dementtia sitten vielä ihmisisltä muistin. Eihän ne muista niitäkään lupauksia,. joita 2013 kerrottiin kun Caruna myytiin….
Niin että tähän on sitten tultu. Mitäpä sitä muuta pieni hoitajaopiskelija voisi sanoa? Nöyrä vaan lakki kourassa syöttämään niitä ikäihmisiä. Vedellä lantaratulla vellillä….
Tällä viikolla on ollut otsikoissa paljon ikä-ihmisten kaltoin kohtelusta. Työntekijät ovat huolissaan ikä-ihmisistä ja omasta jaksamisestaan. Täysin ymmärrettävää.
Mikä meihin ihmisiin on mennyt. Jos työntekijä on huolissaan asiakkaistaan ja ottaa yhteyttä omaan liittoonsa, niin työnantaja sanoo työntekijän irti työsuhteesta. Lue tästä lisää. Kun on olemssa selvät säännöt kuinka monta ihmistä tulee olla vähintään vuorossa ja siltikin se määrä on liian vähän, niin MIKSI NIITÄ MÄÄRÄYKSIÄ EI NOUDATETA?
En voi ymmärtää yrittäjää joka näin toimii??? Itse sain ”pyyhkeitä” kun otin asiakkaan omaiseen yhteyttä ja kerroin heille että lupauksista huolimatta laitos jossa asiakkaani on, ei toiminut lupaamallaan tavalla. Kirjoitin asiakkaan omaiselle sähköpostin, jossa mainitsin, että nyt meni hermot ja nämä heepot eivät …. Niin johtaja soitti minulle ja kertoi minun olleen epäammattimainen ja epäeettinen. Minun olisi tullut ottaa yhteyttä heihin. No olin jo kerran tehnyt sen ja kuulluut että asiat eivät kuulu minulle. Miten minun olisi tullut toimia? Taidan seuravaan kerran ottaa yhteyttä suoraan iltapäivälehtiin, jos muuten asioita ei saada toimimaan. Jos vaikka sitten saan kansalaisena ottaa asioihin kantaa.
Kylläpä ovat nämä yrittäjät/talojen johtajat tarkkoja että talojen sisäiset asiat eivät menisi omaisten korviin. Onpa toiminta läpinäkyvää, maalattujen seinien sisällä. Jos Valvira ei etukäteen kertoisi milloin tulee paikalle ratsaamaan, niin silloin nähtäisiin myös se onko lautasella riittävästi ruokaa ja jääkö asiakas nälkäiseksi. Ja millaista se tarjottu ruoka on. Onko lautasmallin mukainen? Terveellinen ja riittävä ateria on meille kaikille välttämätön, mutta vain me jotka voimme itse hankkia eväämme on meillä mahdollisuus vaikuttaa siihen millainen se on.
Entäpä se kuinka usein ikä-ihmiset pääsevät pesulle tai suihkuun? Riittääkö sinulle suihku kerran viikossa? Tai kuten isälleni hoitokodissa suihku kerran kolmessa (3) viikossa? Siihen oli tyytyminen, koska ei ollut riittävästi hoitajia.
Nyt kutsunkin Sipilää tekemään kuukauden töitä entisissä vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla, että näkee mitä oikea todellisuus on siellä. Tervetuloa kokeilemaan selviätkö edes päivää. Sillä meidän on selvittä siellä joka ikinen päivä kuukaudesta toiseen.
Tänään on siis vuoden viimeinen päivä. Radio on koko päivän aamusta alkaen kerrannut vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Ja niihin kuului kuninkaallisten vauvat, naimisiinmenot,vaalit, pommi-iskut jne…
Rupesinpa minäkin miettimään kulunutta vuotta. Ja kaikkea mukavaa on tarttunut tänäkin vuonna mukaan. Kuitenkin juuri tänään eräs asia sai minut miettimään…
Olin erään vanhan rouvan luona. Menin myöhässä ja pahoittelin sitä. Olin juuttunut erään toisen asian kanssa ja se venyi. Ajattelin, että tällä rouvalla ei ole kiire ja hänellä on aikaa. Rouva sanoi, että onhan hänellä aikaa, ei se mitään. Ensimmäinen pisto ja suoraan sydämeen. Tämä rouva on nykyään täysin sokea. Osaa kulkea isossa talossaan yksin ilman apua, sillä hän asuu yksin. Hänen luonaan käy päivittäin kotisairaanhoito. Ja silloin tällöin avustaja ja lapset. Kyselin miten oli joulu mennyt. Vastaus oli en muista. Hän kysyi noin viiden minuutin välein kuinka paljon kellon nyt on, koska ei muistanut enää paljonko se oli ollut hetki sitten. Istuimme hiljaa kuunnellen vanhan talon narinoita. Sitten rouva sanoi, muistan kuin eilisen päivän kun talvisota alkoi. Olimme koulussa ja opettaja oli sanonut, että siviilien tulee mennä aukeille paikoille, jotta vihollinen näkee siviilit ja ei ammu heitä. Vaan kun pääsimme koulusta, tuli taivalla venäläisiä pommikoneita . Lensivät matalalla ja ampuivat siviilejä. Minä juoksin Mäntymäelle ja piilouduin puiden alle. Mietimme kuinka hirveä tunne on tajuta sodan alkaneen. Hän kertoi, että muistaa hyvin sen kaiken puutteen. Ruuasta oli pulaa, jopa perunat olivat loppu. Oli jatkiva nälkä sekä pelko. Ja kuka hyötyi sodasta? Eivät muut kuin asetehtailijat. Miksi sodista ei opita mitään? Miksi aina siviiliväestö on se suurin kärsijä? Mitä hyötyä ylipäätään on sodasta?
Mietteet menivät raskaiksi. Isossa talossa tuntui melkein se sodan aikainen tunnelma. Näin jo sieluni silmin ne pommikoneet ja kuulin niiden moottoreiden äänet, kun ne lähestyivät Helsinkiä. Olin tämän rouvan vieressä peloissani ja aistin nälän tunteen voimakkaasti. Päätin karistaan sodan mielestämme ja piristää rouvaa. Kerroin tänään olevan jo vuoden viimeinen päivä. Hän hämmästyi kovin ja tokaisi, onko todellakin? No vietän se yksin. Itselläni oli kiire kotiin läheisteni luo. Mutta kotiin päästyäni, totesin kotini olevan tyhjä. Olen myös yksin viettämässä iltaani. Kaverinani puhelin, tietokone, kissa ja koira.
Näin vuoden viimeisenä päivänä toivotan jokaiselle parempaa uutta vuotta. Muistakaa elämä ontässä ja nyt nautittavaksi tehty 🙂
Ja niihin uudenvuoden lupauksiin…. Toivoisin että sinulla lukijani olisi aikaa noin 30 minuuttia viettää ikäihmisten luona viikoittain. Vuodessa se on 26 tuntia eli hieman reilu vuorokausi!
Tästä se taas lähtee…. joulun odotus. On piparia ja glögiä sekä ensimmäinen kynttilä. Ilma vaan ei ole jouluinen, sataa vettä.
Mutta ei se joulu ole vain lunta ja ilma tai lahjat ja kuusi, vaan se on aitoutta, välittämistä ja se tulee sydämestä. Se on myös iloa, halauksia,läsnäoloa, huolenpitoa, hellyyttä. Unohda puhelin ja facebook, instagram, twitteri tai mitä niitä muita sosiaaliasia medioita onkaan. Käy tervehtimässä vanhempiasi, sisarruksia ja ystäviä ihan livenä. Anna aikaasi heille joista välität.
Muista myös yksinäisiä vanhuksia vanhainkodeissa ja erilaisissa palveluasumisen muodoissa. Käy tervehtimässä heitä. Vie mukanasi iloinen joulumieli.
Olen ollut muutaman viikon vanhusten palveluasumisessa ( ent. Vanhainkoti) töissä ja huolestuneena huomaan, että ne joista ikäihmiset puhuvat eniten, eivät juuri vieraile siellä. Ja jos vierailevat, niin valittavat jos roskapussi on kiireessä unohtunut vaihtaa tai isä/äiti on väsynyt tai hänellä ei ole huoneeseen vaihdettu jouluverhoja tai laitettu jouluvaloja sinne. Samaan hengenvetoon he turhautuneita valittavat että he toistavat samoja juttuja joka kerta. Onneksi on heitäkin, jotka huomaavat, että äidillä on ollut rullat päässä ja on laitettu hajuvettäkin. Hellä kosketus ja lupaus, että tullaan huomenna uudestaan. Se lämmittää hoitajaakin.
Jokainen päivä on opettanut minulle jotain uutta. Jokainen ikäihminen on tullut rakkaammaksi. Jo nyt surettaa, että pian on harjoitteluaikani ohi. Olenkin jo luvannut itselleni, että tulen pitämään näihin ihmisiin yhteyttä. Tulen käymään heidän luonaan.
Jo nyt voit alkaa miettiä uuden vuoden lupaustasi, olisiko se mahdollista, että vierailisit säännöllisesti jossain ikäihmisten kodissa? Oli se koti sitten palveluasumisessa tai ihan oma koti.
Hetken jo luulin, että talvi olisi tullut. Oikein odotin lunta. Tulisi valoisampaa ja voisi tehdä lumienkeleitä. No lunta tuli juuri sen verran, että sitä juuri ja juuri voi sanoa lumeksi. Mutta ei se juuri valoisuutta lisännyt ja valitettavasti siinä ei voinut tehdä lumienkeleitä.
Syksy on ollut raskas monessakin mielessä ja lumi olisi tuonut valoisuutta ja voimaa, ainakin minulle. Jollain tavoilla odotan talven tuloa, sillä siihen loppuu syksy ja pimeys. Ja jotenkin se raskaus myös. Sillä olen tämän syksyn aikana tehnyt monta isoa päätöstä, joiden odotan vaikuttavan elämääni voimaannuttavasti ja positiivisesti. Sillä elämässäni on myös asioita, jotka tulevat olemaan raskaita teenpä sitten mitä tahansa. Ja niitä en voi muuttaa tai poistaa vaikka haluaisin. Sillä ihan kaikkeen emme pysty vaikka kuinka haluaisimme. Mutta joka tapauksessa päätöksiä on tehty ja paino hartioilta on jo keventynyt. Nyt vain odotan sitä kevyttä lunta.
Kummasti piristää ja antaa positiivisuutta, kun on aidosti läsnä kohtaamisissa. Tällä hetkellä teen töitä ikäihmisten parissa ja koen, että työlläni on suuri arvo. Olen jo huomannut, että joidenkin mielestä nämä ikä-ihmiset ovat taakaksi ja en voi ymmärtää sitä. Saan heiltä valtavasti voimaa, kun olen oma itseni heidän kanssaan. Jo pelkästään se että kuuntelen ja keskustelen sekä koskettlen heitä vähentää heidän tarvettaa lääkitykseen. Kivut kaikkoavat ja säryt häviävät huolenpidolla. Ja mitäpä Sipilä tekee? Vähentää henkilökuntaa jolla olisi aikáa olla ikäihmisen luona ja antaa aikaansa heille. Onko meillä todellakin varaa tähän? Mietipä itseäsi muutaman vuosikymmenen päästä. Haluatko, että robotti saattelee sinua sänkyyn ja syöttää sinulle lääkkeitä ollakseni puolitokkurassa vaipoissasi. Vaipoissa säästetään ja näytön kautta oikea ihminen kyselee vointiasi. Se ei todellakaan korvaa AITOA ihmistä ja kosketusta.
Ei en todellakaan halua itselleni sellaista vanhuutta. Haluatko sinä?
Totta, sillä vasta viime viikollahan viimeksi päivitin blogia. Tai siltä se tuntui. Ja kun katson milloin sen oikeasti tein, niin hui kauhistus, Sehän oli elokuun lopussa. Mihin onkaan kadonnut syys- ja lokakuut?
Kuuntelin tässä jossain vaiheessa radiota ja kuulin kuinka selvitettiin ajan kulua hauskalla tavalla. Jos olet esim. 15 vuotias, niin yksi vuosi kulkee hitaasti, sillä sehän on 1/15 osa elämästäsi. Mutta kun on esim. 80 vuotias, niin yksi vuosi onkin 1/80 osa elämästäsi ja sehän on jo huomattavasti lyhyempi kuin 1/15 osa. Ihan järkeen käypää. Ja just tällä hetkellä tuntuu siltä.
Elokuussa aloitin syyslukukaudden opiskelut ja työssäoppimisjakso oli joskus marraskuussa. Mutta sehän alkaa jo viikon kuluttua. Nyt onkin jo kiire hakea keväälle uusia työssäoppimispaikkoja, sillä kohtahan se kevät jo koittaakin. Sillä…… 9 viikonloppua ja sitten on JOULU!
Nyt onkin korkea aika ruveta kirjoittamaan joulupukille toivekirjettä. Voisin aloittaa kirjeeni seuraavasti.
Rakas joulupukki.
Tiedän että saat paljon kirjeitä ja miljoonia toiveita. Toivoisin, että perheeni saisi viettää joulun yhdessä. Riippumatta siitä ovatko lastenlasteni vanhemmat yhdessä tai eivät. Olet käynyt meillä joka joulu ja lastenlapseni tietävät sinun tulevan jälleen tänä joulunakin meille. Sillä haluamme säästää sinunkin aikaasi olemalla koko perhe yhdessä. Poikani poika kysyinkin kerran miksi joulupukki tulee aina vaan Tuusulaan eikä meille?………
Juuri nyt nautin syyillan hämystä takkatulern ääressä hiljaisuudesta. Katsoessani ulos näen tähtikirkkaan taivaan.
Rauhallista ja rentouttavaa iltaa kaikille teille.
Suomi on kesä aikana tapahtumia pullollaan. Ja niihin on kiva osallistua. Mikäpä mukavampaa kuin saada olla osana tapahtumaa. Tänään olin parissakin eri tapahtumassa. Aamun ensimäisessä olin osana liikunnan riemua. Riemu oli kyllä kaukana, kun kuulin että muutamat olivat päättäneet kenellä on lupa olla mukana. Luit oikein!! Kaikilla halukkailla ei ollut mahdollista olla mukana omasta halustaan. En vaan voi ymmärtää että vieläpä aikuiset ihmiset toimivat näin!
Nyt se tiukka pipo pois päästä ja heitto huitisin kuikkaan. Kaikilla on oikeus osallistua olla mukana. Jos haluaa osallistua ja uskaltaa heittäytyä niin tervetuloa joukkoon. Mutta jos muut rupeavat sanelemaan kuka saa olla mukana, niin silloin minä lopetan. En jaksa olla osana sellaista eripuraista toimintaa.
Olen päättänyt, että elämästäni katoaa kaikki negetiivisia asioita aiheuttavat asiat, myös negatiivisia tunteita aiheuttavat ihmiset. Sillä minulla on vain tämä yksi elämä ja en aio tuhlata sitä negatiivisuuteen. Olen jo aloittanut projektin negatiivisuuden poistamiseksi. Haluatko tulla mukaan?
Älä anna negetivisuudelle valtaa hallita sinua, vaan keskity positiivisuuteen 🙂
Hymyllä saat paljon aikaan ja piristää se sinuakin kun kohtaat hymyn. Siispä hymyillään kun tavataan.
Toimin jumppaohjaajana syys- ja kevät lukukaudet. Vedän useampaa ryhmää ja monena iltana viikossa. Keväällä kun kausi loppuu tsemppaan jumppareita liikkumaan myös kesällä. Lähden vapaaehtoisesti lenkille heidän kanssan kahdesti viikossa. Liikunnan merkitys omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen on valtava.
Sitä hyvän olon tunnetta, jonka liikunnasta saa, ei voi sanoin kuvata. Se hyvä fiilis ja kun huomaa, että jaksaa tehdä entistä enemmän ja henkisesti oman hyvän olon tunne paranee.
Kun tiedän jo tuon kaiken ja olen sen myös kokenut niin monen monta kertaa. Miksi siis jään sohvaperunaksi nyt? Vaikka kuinka lupaan itselleni ja teen päätöksen että huomenna lähden aamulla pyörälenkille, niin huomaan olevani sohvalla ja tuijottavani tietokonetta. Kun katson ulos, niin löydän todella hyvän tekosyyn miksi en voi lähteä lenkille, siellähän sataa tai on kylmää tai ihan mitä vaan muuta…..
Usein tämä johtuu itseni kohdalla siitä, että on kurja lähteä yksikseen lenkille. Kyllä se seura tekee liikunnasta huomattavasti mukavampaa.
Olen huomannut, että en jaksa olla tarmokas, kun en ole liikkunut. Ajatukset juuttuvat kehään ja v****us iskee pintaan. Kadotan osan itseäni ja olen äreä. Kaikki asiat ärsyttävät kun en jaksa. Positiivisuus katoaa..
Miten pääsen tästä eroon? Sohva melkein on kasvanut kiinni itseeni….
Nyt loppu pakina ja rytkyt niskaan ja lenkille. Sateesta huolimatta ja juuri sateen kera saankin hyvän mielen itselleni.
Oli kesä 1981 ja olin töissä ravintolassa. Minut oli palkattu oppisopimusoppilaaksi. Eräs tietty kokki juoksutti minua milloin mitäkin tyhjää hakemaan. 16.7 tällä kokilla oli nimipäivät ja hän kutsui minut yksille….
Hyvinkin pian huomasimme viihtyvämme yhdessä. Kesä vaihtui syksyksi ja ennen kuin huomasimme olikin jo seuraava kesä. Heinäkuun kymmenes päivä sanoimme toisillemme TAHDON.
Elämä ei ole ollut helppoa aina. Mutta silloin 33 vuotta sitten lupasimme tukea toisiamme niin myötä kuin vastamäessä. Ja niitä mäkiä on ollut molempiin suuntiin. Olemme saaneet neljä ihanaa lasta ja kolme lastenlasta. Ja olemme edelleen yhdessä. Toki joskus on käynyt mielessä, että laitaisimme lusikat jakoon, mutta silloin 33 vuotta sitten lupasin itselleni että en anna periksi.
Olen itse avioerolapsi ja kokenut sitä myötä paljon epämiellyttäviä asioita. Muistan olleeni noin 14 vuotias, kun neuloin sukkia, ajattelleeni että haluan perheeni olevan yhdessä ja tukevansa toisiaan. Halusin harmoniaa ympärilleni.
Mutta aina elämä ei mene kuten kuvittelee. Ja onneksi sitä ei tiedä. Elämä on opettanut kantapää opiston kautta, että elämä on tässä ja nyt. Nauti niistä hetkistä juuri sillä hetkellä kun ne koet. Elämä ei ole sitku…
Vaan NYT. Tartu hetkeen. Älä mieti mitä muut ajattelevat, sillä kyse on sinun hetkestäsi.
N A U T I
Yhteistä matkaa olemme kulkeneet jo 33 vuotta ja jos luoja suo on vuosia vielä edessäpäin
Mikä on sinun työssä käymisalueesi? Oletko valmis käymään töissä oman kuntarajasi ulkopuolella esim. naapurikunnassa? Vai uskallatko peräti kahden kunta rajan yli?
Asun itse Tuusulassa ja opiskelen Järvenpäässä. Käyn töissä Järvenpäässä, Helsingissä, Tuusulassa sekä Vantaalla. Käyn töissä siellä missä töitä on. En ole koskaan odottanut, että työpaikkani olisi kotiovellani.
Mutta nyt kun toimin esimiehenä ja palkkaan ihmisiä töihin, huomaan että monelle oma työssä käynti alue onkin lähimmän bussipysäkin kohdalla. Ja jos siitä joutuu kävelemään esim. 500 metriä, niin se onkin jo ihan liikaa vaadittu. Jos pääsisi töihin, niin kuntarajan ylitys on jo ihan liian suuri riski, sillä työmatkaan tulee jo enemmän hintaa ja yhden tunnin palkka ei riitä matkakustannuksiin. Mutta kun töitä onkin tehtävä enemmän kuin tunti kerrallaan…
Työnhakija kertoo tarvitsevansa kipeästi rahaa, mutta ei ole valmis tekemään työmatkaa. Tässäpä dilema, mutta mistä siihen ratkaisu. Työpaikat kun eivät ole aina siellä lähimmällä bussipysäkillä. Ja joo toisinaan joudut nousemaan aamulla aikaisin töihin, sillä työt eivät odota, että työntekijä herää.
Onneksi on kuitenkin muutama ihminen joka on valmis tekemään töitä. Sattuipa mukavasti, että työnhakija oli vahingossa merkannut kotikaupunkinsa väärin ja pääsi haastatteluun. Siellä selvisi, että hakija asuu Mikkelissä, mutta tulee mielellään tekemään töitä Vantaalle. Kuinkahan monta kuntarajaa tässä työmatkassa ylitetään?
Taas kerran, ASENNE RATKAISEE!
MIetihän mikä on sinun työssäkäynti alueesi ja mihin asti olet valmis sitä venyttämään?
